Toiminta ja palvelut

Pääelinkeinona Polsossa on maa- ja metsätalous.
Vilkkaimmillaan kylässä on ollut kolmekin kauppaa, osuuskassa ja postin sivutoimipiste. Viimeinen kauppa, Tominimi Veikko Polso, lopetettiin vuonna 1998. Kyläläisillä tuntuu olevan uskoa tulevaisuuteen. Nuoret maatalousyrittäjät ovat panostaneet uuteen rakennuskantaan ja tekniikkaan, vanhat ovat vähitellen karsiutuneet pois. Omalla kylällä on maatalousyritysten lisäksi kaivinkoneyrittäjä, taksiyrittäjä sekä antiikkihuonekalujen kunnostukseen ja entisöintiin erikoistunut puusepänliike.

Palveuiden takia lähdetään kauaskin.
Kokkola on ollut maakunnan pääkaupunkina aina merkittävin lähikaupunki. Ennen tieverkostoa liikennöitiin Vetelinjokea ylösalas. Kerrotaan Yli-Wetelin pitäjän Polson talolla olleen 1700-luvulla oma kirkkovenekin. Eräs isäntä jopa hukkui Toukokuun tulvissa Karjalankoskeen. Liekö kirkko- vai kauppamatkalla.
Nykyään palveluita metsästetään maanteitse läheisistä kirkonkylistä.
Halsualla on kirjasto, päivittäistavarakauppa, sekatavarakauppa, pankki, apteekki, huoltoasema ja posti. Vetelissä on näiden lisäksi terveyskeskus ja erikoisliikkeitä sekä uimahalli. Kaustiselta asti pitää hakea valtion palveluita, eikä tahdo löytää. Verotoimisto lähti jo, Poliisi ja työvoimatoimisto sinnittelevät.

Polsossa on hyviä liikuntamahdollisuuksia.
Kesällä metsäiset maastot tarjoavat hyviä lenkkeilemisen paikkoja. Talvella Korkiankankhan taakse tehdään latu, joka on valaistu pimeällä. Kalaisa Halsuanjoki tarjoaa kalastamisen ja uimavesien lisäksi myös oivallisen melontareitin vuolaampina kuukausinaan.
Kemoran moottorirata on aivan muutaman kilometrin päässä, niin että ajojen aikana äänet kuuluvat kiusallisesti. Talviseen rauhaan tuo lisänsä kylän läpi kulkeva ahkerasti käytetty moottorikelkkareitti.

Kylätoimikunta koordinoimassa.
Polson kylätoimikunta on perustettu jo 1980-luvulla kehittämään kyläläisille viihtyisämpää asuinympäristöä ja toimimaan asukkaiden vaikutuskanavana kunnan suuntaan.
Kylätoimikunnan uusin hanke on tällä vuosituhannella Halsuanjoenrantaan, Nappulakaupungille raivattu ja kunnostettu virkistysalue. Sinne on rakennettu uimapaikka, jonka rantasauna on vapaasti varattavissa kyläläisten ja ohikulkevien käyttöön. Lapsia varten on leikkikenttä ja aikuiseen makkarantuskaan grillikatos.