Polso.fi

Valikko

 

 

Viimeisin päivitys:
16.4.2019 19:13:26

Kansakoulumuisto

Katkelma Tauno Lepistön kirjasta Metsämiehen laulu.

Tänne Polson kylälle rakennettiin ensimmäinen kansakoulu v. 1927. Koulun rakensivat Honkasen veljekset Ullavasta. Tähän kouluun tuli ensimmäiseksi opettajaksi Lydia Varis. Opettaja oli Savon puolesta kotoisin. Usein siltä tuli puheessa: "Eleköö työ, mittee työ."
Kertovat että sillä oli ollut alkoholistimies ja se oli eronnut siitä. Kyllä asia varmasti niin oli. Sillä tuskin koulussa oli sitä päivää, ettei se meille viinan vaarallisuudesta puhunut:"Muistakaa pojat se, että jos viinalle annatte pikkusormen, se vie koko käden." Tämä oli opettajan lause, jota se meille jatkuvasti korosti.

Nämä minun kansakouluvuodeni olivat 1928-31. Tämä oli jo sitä aikaa, että ensimmäiset radiot ilmestyivät markkinoille. Kouluaikana tuli presidentiksi Svinhufvud. Opettajalla oli radio. Tämä presidentin äänestys oli niin tärkeä, että kaikki muu koulutouhu lopetettiin siksi aikaa ja hiljaa kuunneltiin kunnes äänestyksen tulos selvisi. Tämä radio oli silloin ihmeellinen värkki. Siinä oli sellainen iso kaiutintorvi josta se ääni tuli. Kovasti se pihisi ja paukkui. Silloin ei ollut sähköjä, se toimi patterilla.
Koulun opetus toimi silloin kuutena päivänä viikossa, ei ollut lauantai vapaata niinkuin nykyisin. Käsityöpäiviä olivat keskiviikko ja perjantai. Näinä päivinä koulu loppu kol­melta. Matkaa tuonne koululle oli kotoa 4 kilometriä.

Toinen koulun kohokohta oli retket. Muistan tarkkaan, kun tehtiin koulu retki Vetelin Sulka-harjuun. Se oli kaunis kevätpäivä, vähän ennen koulun loppumista. Opettaja oli ennen retkelle lähtöä meille sanonut:"Jokaisen pitää varata matkaa varten 24 penniä."
Silloin ajoi Perhosta Kokkolaan Lampuodin Aleksi. Sillä oli sellainen auto, että se sillä kuljetti ihmisiä, sekä myöskin kauppiaille tavaraa. Siinä me sitten marssittiin PuuroselIe parijonossa kuin sotilaat konsanaan. Sitä 25 pennistä piti varjella kuin kul­taa, jottei se hukkaan joutuisi. Sieltähän se Aleksi tuli jotta pöly tuprusi. Sen auton rat­taissa oli puiset puolat. Istuimina koivupuusta tehdyt lakatut penkit. Kyllä siinä oli auto täynnä mukuloita kuin "Turusen pyssy." Mitään muuta vikaa tuossa autokyytissä ei ollut, ainoastaan se, että se oli liian lyhyt. Kun se kyyti oli alkanut, se saman tien loppui. Vain 4 kilometriä.
Sen jälkeen kapusimme sinne Sulkaharjun päälle. Korkea oli tämä harju, laaksossa kasvavien puiden latvat olivat harjanteen tasalla. Oli sieltä mahtavat näköalat. Muistan kun me siellä harjun päällä istuimme kuin kanat rinnak­kain. Siinä opettaja piti meille luonnon oppitunnin. Kertoi kuinka tämäkin harju oli jääkauden aikana muodostunut. Jään sulaessa olivat vedet ja jäämassat puskeneet mennessään muodostaen harjuja ja laaksoja. Sitten kun tuo oppitunti loppui, olimme kohta kaikki pojanvekarat Lampuodin Aleksia. Vitsasta väännetyt pyöreät renkaat auton rattina kädessä kirmasimme kuin nuoret varsat pitkin harjua.
Vaan kaikki lop­puu aikanaan. Niin päättyi tämäkin retki. Kaikki katoaa aikanaan. Ei ole enään Sulkaharjua. Hyvinvoinnin alttarille on tämäkin harju rikki revitty ja raastettu, sora­kuoppia, kiviä, kantoja.

Meillä oli sama opettaja kansakoulussa koko ajan. Tämän koulunkäynnin pahin var­jopuoli oli se, kun ei ollut tietä. Sulan maan aikana oli tien paikalla vain muraa ja savi­velliä. Talvisin kamalat lumituiskut, ettei eteensä nähnyt. Keväisin kun lumi suli oli vettä niin paljon risukossa, että piti olla viikko poissa koulusta.
Hyvän todistuksen sain kansakoulusta. Opettaja kävi kotona ja kehoitti isää ja äitiä laittamaan poikaa Kokkolaan yhteiskouluun. Vaan molemmat vanhemmat olivat nälkävuoden lapsia. Vanhemmat noudattivat Jumalan käskyä viljellä ja vartioida maata. Mukavat muistot kansakoulusta jäi.




Home > Arkisto > Artikkeleita > Kansakoulumuisto
Copyright © 2010, Polso-seura, Tämä sivu on kasattu sydänverellä ilman yhteiskunnan tukea saati EU-hankeaktivaattoreita.
Verkkopalveluntarjoajamme lupaa, että sivustomme sijaitsee hiilineutraalissa palvelinkeskuksessa. Palautetta sivustosta ja kehitysehdotuksiasi voit jättää tästä.